Heissan
Tänään
olikin siinä mielessä erikoinen päivä että Epun ja Sannin vanha kamu
Nami (ja Amanda.. :P) tuli tallille, ja meiän perheestä ylivoimaisesti
suurin osa eli 12 jäsentä, siskonlapset ja veljenlapset mukaan
laskettuna, kävi tallilla moikkaamassa hevosia. Samoihin aikoihin Nami
ja Amanda tuli joten kaikki pääsi sitten kattomaan hevosten riehumista.
Eipä se nyt kauaa kestänyt ku kaikki on tuttuja jo ennestään mutta
kuitenkin, vähän pitää aina juosta ja jutella. Kyllä siinä
pikkulapsillaki ihmettelemistä riitti, kaiken maailman eriväriset
hevoset ja traktori ja kouluaidat ja heinäpussit (3 v tiesi hevosen
ilmeestä; "Hevosella on nälkä. Pitää antaa ruohoa." Yleensä on kyllä
puhuttu heinästä, mutta kai se tiesi, että laidunkausi on alkamassa? :D 2
v taas hihkui kun se näki Namin, mitä en kyllä ihmettele, sen väritys
aiheuttaa vähän vanhemmissakin ihmisissä ihmettelyä. Saattoi se kyllä
nauraa muillekin hevosille..
Illalla
mentiin tallille puoli kuuden maissa. Seittemältä oli kokous, joten
aateltiin liikuttaa Eppu ja tehä hommat sitte jälestä päin. Amanda oli
vielä reissussa, ja pystyttiin ottaa Nami maastoon, harmi ku ei ollut
paljo aikaa. Heitettiin sitte vaan siirtola. Oli kyllä aika vähän aikaa
käytettävänä, mutta ku Eppu johti niin hienosti ja mentiin paljo ravia
ja laukkaa, nii ei tullu
ongelmia. Meni vaan 35 minuuttia!
Epulla on niin iso askel että se on todella matkaa voittava (ja aikaa..)
ja kylläpä sainkin pinkoa Namilla perässä! Oon niin huono luottamaan
muihin ku omiin hevosiin maastossa, pitää välillä muistuttaa itseä, että
Naminkin oon tuntenut monta vuotta ja ratsastanut monta kertaa, että
eihän siinä ole mitään jännitettävää! Ja nätistihän se menikin, oikeen
asettu Epun taakse niin kuin olis possujunassa..
Sitte
oli kokous ja laitettiin ruoat ja tehtiin muita hommia, laitettiin
hevoset vielä pihalle karsinoiden siivouksen ajaksi. Sanni oli vähän
sitä mieltä kun haettiin sisälle että ton ponitammanhan vois jättää
sisälle, ja Nami joutu odottamaan Amandaa vähän kauempana, raukka! Eppu
tuli tietysti portinpieleen, se on kuitenkin pomo. Vaikka Nami on tamma
ja vanhempi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti